19/09/2018

Luotetuin makeismerkki

Fazer jälleen Suomen luotetuin makeismerkki

Fazer on valittu Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) vuosittain tehtävässä Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi makeismerkiksi jo kahdennentoista kerran.

Fazer sai kategoriassaan ylivoimaisen äänten enemmistön, 75 prosenttia ja onnistui jopa kasvattamaan ääniosuuttaan edellisen vuoden tutkimuksesta kolme prosenttiyksikköä. Erityisen suurta luottamus Fazeria kohtaan on naisten joukossa, heistä peräti 78 prosenttia nimesi brändin eniten luottamakseen.

Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään eniten luottamansa merkin kysytyssä tuotekategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysyttiin, onko vastaaja valitsemansa merkin asiakas/onko käyttänyt viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja voisiko suositella sitä muille

Peräti 89 % Fazerin nimenneistä vastaajista antoi sille korkeimman arvion (5) vahvasta tuotekuvasta keskiarvon ollessa 4.86.


http://www.fazer.fi