Luotetuin merkki näkyy

Luotetuin Merkki -logo näkyy televisiossa, myymälöissä, printtimainonnassa, autoteippauksissa, apteekeissa, netissä, sosiaalisessa mediassa, uutiskirjeissä, ulkomainonnassa, tuotepakkauksissa, messuilla ja tapahtumissa.

Tutkimuksessa luotetuimmiksi äänestetyt tuotemerkit saavat käyttää Luotetuin Merkki -logoa kaikessa markkinoinnissaan ja esimerkiksi tuotepakkauksissaan. Mutta myös kuluttaja voi hyötyä Luotetuin Merkki -tutkimuksesta, kertoo Valittujen Palojen tutkimuspäällikkö, Tiina Suomela: – Uusia tuotteita tulee markkinoille kaiken aikaa ja kuluttajan on joskus vaikea tietää onko tuote kokeilemisen arvoinen. Esimerkiksi tietokoneita tai kameroita voi olla vaikea verrata, jos ei itse satu olemaan asiantuntija. Kalliimmissa hankinnoissa, kuten auton tai talon ostamistilanteessa voi myöskin mietityttää, mihin uskaltaa sijoittaa rahansa. Luotetuimpia merkkejä kysytään tavallisilta suomalaisilta kuluttajilta ja usein paras ja rehellisin neuvontaja on toinen kuluttaja, jolla on kokemusta tuotteesta, Suomela toteaa.

Logo myös tunnetaan ja tunnistetaan vuosi vuodelta paremmin. Sen tunnistaa jo useampi kuin neljä kymmenestä suomalaisesta (42 %). Logon tunnettuutta on mitattu viitenä peräkkäisenä vuotena Cint Ab:n Nopeat vastaukset -nettipaneelissa. Vuoden 2015 kyselyssä vastaajina oli 1 040 suomalaista 15-70 -vuotiasta henkilöä. Tunnettuus on noussut viidessä vuodessa 14 prosenttiyksikköä.