Taustaa, TOP 3

 

Taustaa tutkimuksesta

Vuoden 2017 Luotetuin Merkki -tutkimus tehtiin nettikyselynä yhteistyössä brittiläisen tietojenkäsittelytoimiston Frameworkin ja Wyman&Dillon -tutkimustoimiston kanssa viime vuodenvaihteessa. Suomessa tutkimus on toteutettu vuosittain alkaen vuodesta 2001. Pääasiallisin tarkoitus on selvittää, mihin merkkeihin kuluttajat luottavat eri tuoteryhmissä. Tutkimuksessa selvitetään myös mm. luottamusta eri instituutioihin ja eri ammattien edustajiin.

Kaikki tuotemerkkeihin liittyvät kysymykset ovat avoimia, eli vastaajalle ei anneta valmista listaa, mistä valita, vaan hän kirjoittaa itse mihin merkkiin hän kussakin tuoteryhmässä eniten luottaa. Näin kaikilla tuotemerkeillä on yhtälainen mahdollisuus tulla valituksi luotetuimmaksi, kun mitään merkkiä ei suljeta tutkimuksen ulkopuolelle.

Tuoteryhmiä, joiden luotetuinta merkkiä kysyttiin oli kaikkiaan 44. Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään eniten luottamansa merkin kysytyssä tuotekategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysytään onko vastaaja nimeämänsä merkin asiakas ja voisiko hän suositella sitä muille.

Tutkimukseen vastasi 1 896 henkilöä. Lopulliset tulokset painotettiin iän ja sukupuolen mukaan + 20 vuotta täyttänyttä väestöä vastaavaksi.


Luotetuimmat 2017 – TOP 3

AUTO   OPTIKKO
Nimesi brändin, N 792 Nimesi brändin, N 611
Toyota 17.2% Instrumentarium 34.0%
Volvo 13.4% Silmäasema 23.0%
Mercedes Benz 9.2% Specsavers 16.4%
DEODORANTTI   PÄIVITTÄISTAVARAKAUPPAKETJU
Nimesi brändin, N 578 Nimesi brändin, N 745
Rexona 32.9% S-ryhmä 58.0%
Nivea 17.9% K-ryhmä 27.6%
Dove 10.5% Lidl 10.4%
HAMMASTAHNA PANKKI/RAHOITUSLAITOS
Nimesi brändin, N 621 Nimesi brändin, N 819
Pepsodent 52.7% Osuuspankki 43.8%
Colgate 12.1% Nordea 25.2%
Oral B 10.8% S-Pankki 9.6%
HOTELLIKETJU PIKARUOKARAVINTOLAKETJU
Nimesi brändin, N 505 Nimesi brändin, N 514
Sokos Hotels 48.1% Hesburger 58.1%
Scandic 14.4% Mcdonald’s 15.1%
Cumulus 12.6% Subway 8.9%
HUOLTOASEMA PYYKINPESUAINE
Nimesi brändin, N 714 Nimesi brändin, N 644
ABC 30.9% Omo 39.9%
Neste 27.7% Bio Luvil 15.7%
Teboil 14.7% Ariel 12.7%
HUONEKALULIIKE RAUTAKAUPPA
Nimesi brändin, N 579 Nimesi brändin, N 618
Asko 24.8% K-Rauta 49.0%
Sotka 18.0% Rautia 22.4%
Isku 16.2% Kodin Terra 7.6%
IHONHOITO SÄHKÖYHTIÖ
Nimesi brändin, N 547 Nimesi brändin, N 646
Nivea 25.7% Fortum 23.7%
Lumene 25.4% Helen 14.9%
Dermosil 5.6% Vattenfall 9.5%
INTERNETOPERAATTORI SÄRKYLÄÄKE
Nimesi brändin, N 724 Nimesi brändin, N 701
Elisa 31.0% Burana 46.8%
DNA 25.0% Panadol 23.1%
Sonera 24.6% Ibumax 5.5%
ISOT KODINKONEET SHAMPOO
Nimesi brändin, N 765 Nimesi brändin, N 572
Miele 15.8% XZ 10.6%
Bosch 13.1% Erittäin Hieno Suomalainen 10.4%
Electrolux 10.9% Elvital 6.8%
JUUSTO SISUSTUS-/REMONTTIMAALI
Nimesi brändin, N 707 Nimesi brändin, N 371
Oltermanni 24.8% Tikkurila 56.6%
Valio 23.2% Remontti Ässä 8.1%
Polar 7.8% Teknos 3.3%
KAHVI TALOPAKETTI
Nimesi brändin, N 736 Nimesi brändin, N 314
Juhlamokka 42.0% Jukkatalo 28.3%
Paulig 19.6% Kastelli 14.6%
Presidentti 13.5% Honkarakenne 9.2%
KAMERA TERVEYSVAIKUTTEINEN ELINTARVIKE
Nimesi brändin, N 677 Nimesi brändin, N 354
Canon 58.2% Benecol 17.5%
Nikon 20.1% Gefilus 11.0%
Olympus 6.0% Becel 9.8%
KENKÄKAUPPAKETJU TIETOKONE
Nimesi brändin, N 422 Nimesi brändin, N 771
Kookenkä 59.0% HP 32.6%
Ecco 5.5% Acer 16.6%
Sievi 4.3% Asus 11.7%
KIINTEISTÖNVÄLITYSYRITYS URHEILUVÄLINEKAUPPA
Nimesi brändin, N 415 Nimesi brändin, N 516
Opkk 28.7% Intersport 49.3%
Kiinteistömaailma 20.4% Sportia 11.5%
Huoneistokeskus 17.9% XXL 8.5%
KYLPYLÄ VAKUUTUSYHTIÖ
Nimesi brändin, N 406 Nimesi brändin, N 779
Naantalin Kylpylä 10.6% Op Pohjola 29.1%
Holiday Club 9.4% Lähitapiola 28.7%
Ikaalisten Kylpylä 9.1% If 23.7%
LAIVAYHTIÖ VALMISRUOKA
Nimesi brändin, N 612 Nimesi brändin, N 579
Tallink Silja 60.6% Saarioinen 38.2%
Viking Line 31.4% Atria 32.6%
Eckerö Line 6.9% Kokkikartano 10.0%
LUONTAISTUOTE VITAMIINIVALMISTE
Nimesi brändin, N 253 Nimesi brändin, N 445
A. Vogel 13.9% Multivita 14.4%
Life 7.6% Multitabs 12.5%
Bioteekki 5.2% Berocca 6.3%
LUOTTOKORTTI VOI-/LEVITE
Nimesi brändin, N 715 Nimesi brändin, N 731
Visa 55.8% Oivariini 23.0%
Mastercard 27.0% Valio 19.9%
Osuuspankki 4.2% Flora 10.9%
MAKEISET VÄRIKOSMETIIKKA/MEIKIT
Nimesi brändin, N 615 Nimesi brändin, N 394
Fazer 72.4% Lumene 49.2%
Panda 7.6% L`Oreal 9.1%
Halva 3.1% Yves Rocher 5.6%
MATKAPUHELINOPERAATTORI YKSITYINEN LÄÄKÄRIASEMA
Nimesi brändin, N 823 Nimesi brändin, N 514
Sonera 26.7% Terveystalo 31.4%
Elisa 26.7% Mehiläinen 25.2%
DNA 26.4% Diacor 9.3%
MATKATOIMISTO/MATKANJÄRJESTÄJÄ YSKÄ-/FLUNSSALÄÄKE
Nimesi brändin, N 588 Nimesi brändin, N 416
Aurinkomatkat 35.9% Codesan 18.9%
Finnmatkat 10.6% Finrexin 17.3%
Tjäreborg 10.2% Burana 7.1%
MUROT ÄLYPUHELIN
Nimesi brändin, N 359 Nimesi brändin, N 755
Kellogg’s 58.1% Samsung 35.3%
Nestle 9.6% Nokia 18.0%
Pirkka 4.8% Apple 13.4%