17/02/2021

A.Vogel on Suomen luotetuin luontaistuotemerkki

Vogel

A. Vogel on valittu Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimmaksi luontaistuotemerkiksi 12 prosentin osuudella kategorian maininnoista. Valinta luotetuimmaksi tuli nyt yhdeksännen kerran. Miesvastaajien joukossa luottamus A. Vogelia kohtaan oli suurimmillaan. Miehistä 14 prosenttia eniten luottamakseen luontaistuotemerkiksi.

Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään eniten luottamansa merkin kysytyssä tuotekategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysyttiin kuinka todennäköisesti vastaaja valitsisi mainitsemansa merkin ostotilanteessa ja onko vastaaja valitsemansa merkin asiakas/onko käyttänyt viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja voisiko suositella sitä muille.

__________________________________________________________________________

Valitut Palat teetti vuosittaisen tutkimuksen nyt 21. kerran. Yhteistyökumppanina oli brittiläinen Wyman Dillon -tutkimustoimisto. Tutkimus toteutettiin nettikyselynä ja vastaajia oli 2 072. Otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+ vuotta) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi.

Tutkimuksessa selvitettiin avoimilla kysymyksillä, mitkä ovat kyselyyn vastanneiden mielestä luotetuimmat tuotemerkit kaikkiaan 45 eri tuoteryhmässä.

Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista antaa tutkimuspäällikkö Tiina Suomela, 050 5955 143, tiina.suomela@valitutpalat.fi


Päivitämme sivustoa parhaillaan. Pahoittelemme sivuston päivityksestä johtuvaa häiriötä.