07/03/2019

Luotetuin älypuhelinmerkki

Samsung on Suomen luotetuin älypuhelinmerkki

Samsung on valittu Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) vuosittain tehtävässä Luotetuin Merkki -tutkimuksessa kolmatta vuotta peräkkäin Suomen luotetuimmaksi älypuhelinmerkiksi sen saatua 40 prosenttia kategorian maininnoista.

Erityisesti Samsungiin luottavat naiset. Naisvastaajista 44 prosenttia nimesi brändin eniten luottamakseen älypuhelinmerkiksi, kun miehistä vastaavasti 36 prosenttia.

Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään eniten luottamansa merkin kysytyssä tuotekategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin asteikolla 1-5. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Lisäksi kysyttiin onko vastaaja valitsemansa merkin asiakas/onko käyttänyt viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana ja voisiko suositella sitä muille.

Päivitämme sivustoa parhaillaan. Pahoittelemme sivuston päivityksestä johtuvaa häiriötä.