Luotetuin Merkki 2011

Kaikkiaan 33 005 vastaajaa yhteensä 16:ssa Euroopan maassa kertoi viime syksynä, mihin tuotemerkkeihin he luottavat. Suomessa kyselyyn vastanneita oli 2 999. Tutkimuksen otos poimitaan Reader´s Digest (Suomessa Valitut Palat) -lehden tilaajarekisteristä ja lopulliset tulokset painotetaan vastaamaan kunkin maan väestöä iän (20 v. +) ja sukupuolen mukaan.

Eri tuoteryhmien luotetuinta tuotemerkkiä kysytään avoimella kysymyksellä, ilman etukäteen annettuja listoja. Tutkimuksen datan käsittelee keskitetysti Wyman Dillon Limited -tutkimustoimisto Isosta-Britanniasta. Avointen vastausten koodaustyö tehdään kuitenkin kussakin maassa paikallisen tutkimusalan ammattilaisen toimesta.

Tutkimusta on tehty vuosittain vuodesta 2001 lähtien, eli yhdentoista vuoden ajan. Suomessa vuoden 2011 tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa nettikyselynä. Muut maat, joissa kysely tehtiin netissä olivat: Belgia, Hollanti, Puola, Ranska, Tšekki, Unkari ja Venäjä.

Itävallassa, Kroatiassa, Portugalissa, Romaniassa, Ruotsissa, Saksassa, Sloveniassa ja Sveitsissä tutkimus toteutettiin kirjekyselynä.

Kategorioissa vakuutusyhtiö, shampoo, luontaistuote ja kylpylä Luotetuin Merkki vaihtui.